Meistä

Historia

Historia

Alkuvuodesta 2022 WithSecuren hallitus hyväksyi WithSecuren osittaisjakautumista koskevan jakautumissuunnitelman, jonka tarkoituksena on eriyttää WithSecuren kuluttajatietoturvaliiketoiminta omaksi itsenäiseksi konsernikseen.

Jakautumisen myötä WithSecuren kuluttajatietoturvaliiketoiminta eriytettiin omaksi itsenäiseksi konsernikseen, jonka emoyhtiö on F-Secure Oyj.

WithSecuren historia

WithSecure perustettiin vuonna 1988 nimellä Data Fellows Oy Petri Altaan ja WithSecuren hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaan toimesta. Tuolloin WithSecuren tuotteet ja palvelut olivat paljon yksinkertaisempia sen nykyiseen valikoimaan verrattuna, ja WithSecure tarjosi samoja tuotteita ja palveluita sekä yrityksille että kuluttajille, sillä niiden kohtaamat kyberturvallisuushaasteet olivat melko samanlaisia ja vähemmän kehittyneitä kuin modernit kyberturvallisuusuhat. Vuonna 1991 WithSecure käynnisti ensimmäisen suuren ohjelmistokehityshankkeensa. Virukset olivat tuolloin paljon harvinaisempia kuin nykyään, joten useimmille yrityksille oli todisteltava, että tietokoneviruksia on ylipäätään olemassa. Kuitenkin jo vuotta myöhemmin, vuonna 1992, Michelangelo-virus aiheutti ensimmäisen tietokoneviruksesta johtuneen joukkohysterian, minkä seurauksena viruksentunnistus- ja antivirusohjelmien kysyntä kasvoi jyrkästi. Vuonna 1999 Data Fellows muutti nimekseen F-Secure Oyj ja listautui Nasdaq Helsingin päälistalle.

Vuonna 2001, WithSecure julkaisi ensimmäisen salausratkaisun kämmenmikroihin tallennetuille sähköposteille, yhteystiedoille ja kalentereille. Seuraavana vuonna WithSecure julkisti yhdessä Nokia Communicator tuoteperheen kanssa ensimmäisen virustorjuntatuotteen matkapuhelimille.

Yrityskauppoja, tuotelanseerauksia ja palkintoja

Kasvu jatkui, ja vuonna 2009 WithSecure osti Steek SA:n, joka oli johtava eurooppalainen kiinteän verkon operaattoreille ja mobiilioperaattoreille verkkotallennus- ja tiedonhallintaratkaisuja tarjonnut ohjelmistotoimittaja. Samana vuonna WithSecure palkittiin Kauppalehden ja OP-Pohjola-ryhmän kilpailussa parhaana suomalaisena pörssiyhtiönä. F-Secure Internet Security 2011 -tuotteelle puolestaan myönnettiin AV-Comparatives-järjestön Vuoden tuote palkinto vuonna 2011. Yhtenä lukuisista WithSecurelle myönnetyistä palkinnoista ja tunnustuksista voidaan vielä mainita WithSecuren yritystietoturvaliiketoiminnan kärkisija The Forrester Wave: Endpoint Security raportissa vuonna 2012.

Vuonna 2012 WithSecure lanseerasi myös seuraavan sukupolven tietoturvaliiketoiminnan alustansa, joka mahdollistaa tietoturvatuotteiden tarjoamisen saumattomasti Kanavakumppanien kautta. Lisäksi WithSecure lanseerasi vuonna 2014 käyttäjäystävällisen virtuaalisen erillisverkkonsa (F-Secure VPN), joka piilottaa asiakkaiden verkkoliikenteen ja varmistaa yksityisen ja turvallisen internetselailun.

Vuonna 2017 WithSecure jatkoi kasvuaan kokonaisvaltaisena kyberturvallisuusratkaisujen tarjoajana ostamalla avioniikka-, auto- ja teollisuusvalvonta-alan johtavan turvallisuuspalveluiden toimittaja Inverse Pathin sekä brittiläisen kyberturvallisuusyhtiö Digital Assurancen. Samaan aikaan WithSecure jatkoi uusien ratkaisujen kehittämistä yksilöiden ja perheiden suojaamiseksi ja toi markkinoille F-Secure SENSE reitittimen, joka oli WithSecuren ensimmäinen tietoturvalaite ja yksi ensimmäisistä esineiden internetiin tarkoitetuista tietoturvaratkaisuista. Lisäksi WithSecure vahvisti vuonna 2017 tietoturvateknologiaansa Mac-laitteille ostamalla Little Flocker -teknologian. Vuotta myöhemmin, vuonna 2018, WithSecure osti riippumattoman kyberturvallisuuskonsulttiyhtiön, MWR InfoSecurityn. Hankinta laajensi WithSecuren alueellista ulottuvuutta ja vahvisti sen asemaa merkittävänä kyberturvallisuustoimittajana kaikilla mantereilla.

F-Secure ID Protection -ratkaisun lanseeraus ja jakautuminen

Vuonna 2020 WithSecure lanseerasi monipuolisen F-Secure ID Protection -ratkaisun, joka suojaa henkilökohtaisia tietoja, kuten käyttäjänimiä, salasanoja ja luottokorttinumeroita tarjoamalla helppokäyttöisen ratkaisun salasanojen hallintaan sekä ympärivuorokautisen henkilökohtaisten tietojen seurannan, hälytykset ja ohjeet tietovuodon varalta.

Vuonna 2022 WithSecuren hallitus hyväksyi WithSecuren osittaisjakautumista koskevan Jakautumissuunnitelman, jonka myötä WithSecuren kuluttajatietoturvaliiketoiminta eriytettiin omaksi itsenäiseksi konsernikseen.

Hallitus

Tutustu hallituksemme jäseniin

Johtoryhmä

Tutustu johtoryhmämme jäseniin